Piiroinen | Alihankintamessut Hall of Flame | Alihankinta
Alihankinta-messut

Piiroinen | Alihankintamessut Hall of Flame

Hall of fame Kolumni Uutinen  01.06.2023

Vuonna 1949 perustettu Piiroinen on osallistunut Alihankinta-messuille tapahtuman perustamisvuodesta lähtien. Tapahtumalla onkin ollut oma tärkeä roolinsa Piiroisen kasvaessa luotettavaksi ja monipuoliseksi sopimusvalmistuskumppaniksi eri toimialojen asiakkaille.

Sadan ammattilaisen monipuolinen teollisuusyritys

Salossa sijaitseva Piiroinen on noin 100 ammattilaista työllistävä perheyritys, joka toimii luotettavana sopimusvalmistajana ja julkisten tilahankkeiden toteuttajana omalla Piiroinen brändillään. Sopimusvalmistajana Piiroinen tarjoaa asiakkailleen monipuolisia metallin pintakäsittelypalveluja, etenkin putkipohjaisten metallikomponenttien valmistusta, puuviilun muotopuristamista ja verhoilu- sekä kokoonpanopalveluja. Asiakaskunta koostuu pääasiassa elektroniikka-, sähkö- ja energiateollisuuden, kalusteteollisuuden, liikenneteollisuuden sekä raskaan teollisuuden yrityksistä.

Yritys palvelee asiakkaitaan niin suurissa kuin pienemmissäkin volyymeissä. Varsinaisen tuotannon lisäksi Piiroinen on monen asiakkaansa tuotekehityskumppani ja laajimmillaan yhteistyö Piiroisen kanssa tarkoittaakin koko tuotteen valmistamista saman katon alla Salossa.

Pihaverstaasta teolliseen toimintaan

Vaikka Piiroinen tunnetaan tänään julkisuudessa erityisesti urheiluareenoiden katsomoiden, auditorioiden ja irtokalusteiden toimittajana, ensimmäiset reilu 40 vuotta yritys kasvoi alihankkijana asiakkaidensa kanssa. Vuonna 1949 Arvo Piiroinen aloitti yhden miehen yrityksenä kahvipannujen niklaamisen Salon keskustassa pienessä pihaverstaassa. Merkittävä vaihe Piiroisen historiassa on vuosi 1962, jolloin yritys rakensi 550 neliön teollisuushallin pienen matkan päähän Salon uudelle teollisuusalueelle. Siirtyminen keskikaupungilta pihaverstaasta uuteen tehdashalliin merkitsi Piiroisen teollisen toiminnan alkua. Tässä vaiheessa Arvo Piiroisen avuksi olivat jo tulleet perheen kolme poikaa koulunkäyntinsä ohella. Isä ja pojat alkoivat kehittää yritystä voimakkaasti ja myöhemmin yritykseen tulivat mukaan myös perheen kaksi tytärtä.

Alihankinta-messuilla tuotantojohtaja Jorma Ruokonen (vas) ja toimitusjohtaja Risto Piiroinen. Piiroinen on tunnettu monipuolisesta pintakäsittelyjen valikoimastaan aina messujen ensimmäisestä kerrasta lähtien.

Rohkeat investoinnit kasvun mahdollistajana

Kasvu pintakäsittelyissä alkoi, kun yritys alkoi pinnoittamaan television osia Saloralle ja antenneja Vaisalalle. Metallitehtaaseen Piiroinen investoi vuonna 1978 ja ensimmäisiä alihankintatuotteita olivat kromatut vaatemyymäläkalusteet G.W. Sohlbergille Jyväskylään. Toiminta kasvoi voimakkaasti ja hitsausrobotteihin Piiroinen investoi jo vuonna 1981. Investoinnit mahdollistivat rullakoiden valmistuksen aloittamisen Lohjalla sijaitsevalle Hj.Kastenille ja samoihin vuosiin sijoittuu myös yhteistyön aloittaminen Martelan kanssa. Piiroisesta kasvoi pintakäsiteltyjen metallikomponenttien valmistaja laajalle asiakaskunnalle.

Piiroisen historian pahin romahdus koettiin vuonna 1990 laman alkaessa. Pankkisektorin romahduksen seurauksena tilaukset vähenivät dramaattisesti ja jotain uutta oli kehitettävä. Yritys käynnisti laajamittaisen omien tuotteiden tuotekehityshankkeen vuonna 1992. Tuolloin läänin muotoiluasiamiehenä toimineen teollisen muotoilijan Jouni Teittinen avulla Piiroinen sai yhteyden opettaja ja sisustusarkkitehti SIO Kaarle Holmbergiin, joka opetti ja ohjasi tulevia kalustesuunnittelijoita Lahden Muotoiluinstituutissa. Holmbergin oppilaista Pasi Pänkäläinen sai lopputyökseen suunnitella Piiroiselle oman tuotemalliston yrityksen valmistusosaamista hyödyntäen, näin sai alkunsa Piiroisen oma Arena-kalustemallisto.

Sopimusvalmistus tänään

Piiroisen tarjoamia pintakäsittelyvaihtoehtoja ovat muun muassa alumiinin anodisointi, alumiinin erilaiset passivoinnit esikäsittelyineen, jauhemaalaus, kemiallinen niklaus, kiiltoniklaus, kromaus (kolmiarvoinen eco-kromi), tinaus, satiinikromaus (mattakromaus) ja sähkösinkitys useine passivointivaihtoehtoineen.

Metallitehtaalla konekantaan sisältyy muun muassa putkilaser, CNC-putkentaivuttimia, kolme CMT-robottihitsausasemaa ja yhdeksän käsihitsauspistettä. Käsihitsauksessa on mahdollisuus TIG-hitsaukseen. Joitain vuosia sitten Piiroinen laajensi tarjontaansa myös alumiiniprofiilien CNC-koneistukseen.

Muotopuristamisessa Piiroinen tekee perinteisten puuviilu- ja laminaattipuristeiden lisäksi melamiinipintaisia puristeita. Tällä hetkellä suurin osa puupuolen valmistuksesta kohdistuu yrityksen omiin kalustemallistoihin, mutta sopimusvalmistuksen näkökulmasta asiakaskuntaan kuuluu muun muassa designvalaisinyrityksiä. Yrityksen tavoitteena onkin kasvaa myös tällä alueella sopimusvalmistajana.

Alihankinta-messuilla myyntijohtaja Tenho Koski (vas) ja toimitusjohtaja Risto Piiroinen. Messuosastolla esillä muun muassa rullakkoja ja kauppojen ostoskärryjä.

Vastuullisuus on konkreettisia toimia

Piiroisella vastuullisuudesta ajatellaan hyvin konkreettisesti. Yrityksen on oltava vastuullinen työnantaja, sen on toimittava ympäristön kannalta kestävin tavoin ja oltava tuottava, jotta uudet yritystä kehittävät investoinnit ovat mahdollisia.

Valmistavana yrityksenä suurimmat investoinnit kohdistuvat tuotantoon. Piiroinen onkin investoinut vuosien aikana ennakkoluulottomasti uusiin valmistusteknologioihin ja ympäristökuormituksensa vähentämiseen. Esimerkkejä ovat muun muassa puupellettiä käyttävä biolämpölaitos, joka tuottaa pintakäsittelyprosessien ja tuotantotilojen tarvitseman lämpöenergian sekä yrityksen oma vedenpuhdistamo, joka kierrättää yli 80% pintakäsittelyprosessien vedestä uudelleen käytettäväksi.

Piiroisen toiminta on sertifioitu kansainvälisten laatu, ympäristö sekä työterveys ja -turvallisuus standardien mukaisesti.

What’s your Flame?

Tänään Piiroinen on monialainen teollisuusyritys, jonka ennakkoluulottomuus ja jatkuva kehittäminen yhdessä asiakkaiden kanssa ovat mahdollistaneet voittoja kaikille sidosryhmille.

Yrityksen tavoite on kasvaa sekä sopimusvalmistajana että julkisten tilojen kalustajana. Uusimpina osoituksina kasvuhakuisuudesta ja siinä onnistumisesta ovat muun muassa pintakäsittelyjen laajentaminen kuparin tinaukseen ja kalustepuolella useiden urheiluareenoiden katsomotoimitukset, muun muassa Helsingin Olympiastadion, Tampereella Nokia Arena ja Kaupin pesäpallostadion, Kauhajoen IKH Areena sekä Joensuun Motonet Areena. Jo hieman vanhempia, maailmankuuluja referenssikohteita maailmalla ovat esimerkiksi Århusin musiikkitalo Tanskassa, Domus Media -sali Norjassa, Cambridgen yliopisto Englannissa sekä useat yliopistot Japanissa.

Piiroisen löydät vuoden 2023 Alihankinta-messuilla tutulla osastolla A1021. Messut järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa syyskuun lopussa 2023.

Lisää Alihankintamessuista osoitteessa:alihankinta.fi

 

Artikkelin kirjoittajana katsomoita, designkalusteita ja alihankintapalveluja vastuullisesti tuottava Piiroinen