Alihankinta-messut

Alihankinta 30.0

Kolumni  03.04.2018

Kipinä alihankinta-alan tapahtumalle syttyi jo vuonna -85, kun lempääläläinen yrittäjä esitti messujen entiselle  toimitusjohtajalle Rafik Neumanille tärkeän kysymyksen: ”Mitä sinulla on tarjota minua varten?”. Koska Tampereen Messujen silloisesta tapahtumatarjonnasta ei löytynyt sopivia messuja valmistavan teollisuuden tarpeisiin, niitä ryhdyttiin suunnittelemaan tosissaan ja reippaalla tahdilla. Menestystarinat voivat joskus vaatia vain yhden oikeassa paikassa, oikealla hetkellä ja oikeille henkilöille esitetyn kysymyksen. Kysyntä luo tarjontaa, ja näin on tapahtunut myös Alihankinta-messujen kohdalla.

Pioneerius palkittiin, kun ensimmäiset Alihankinta-messut näkivät päivänvalon vuonna -88

Rafik Neuman oli keskustellut tämän alan tapahtuman tarpeellisuudesta myös tamperelaisen yrittäjän, pienen verstaan omistajan Taisto Sorjosen kanssa sekä Metalliteollisuuden Keskusliitto MET:n yritysasiamiehen, myöhemmin Alihankinnan näyttelytoimikunnan tehokkaaksi puheenjohtajaksi ryhtyneen Kari Aarnion kanssa, ja miehet olivat vakuuttuneita messujen tarpeellisuudesta. Suuri sitoutumishalu hämmästytti näiden puuhamiesten lisäksi muutkin alan tekijät, kun Neuman ja Aarnio esittelivät ideaa yritysmaailmalle laajemmin. Vauhtia suunnitelmiin oli haettu aina ulkomailta saakka, sillä alan messuja oli järjestetty jo pidempään sekä Ruotsissa Jönköpingissä että Ranskassa Pariisissa. Näihin tapahtumiin tutustumalla saatiin tarvittavaa oppia Alihankinta-messujen synnyttämiseen. Edelläkävijyys kiinnosti teollisuuden tekijöitä laajasti ja lopulta aktiivinen pioneerius palkittiin, kun ensimmäiset Alihankinta-messut näkivät päivänvalon vuonna -88.

Alihankinta on erittäin viriili kolmekymppinen eikä vauhti ole ainakaan hiipumaan päin

Historiallisten hetkien jälkeen on Tammerkoskessa virrannut vettä jo kolmekymmentä vuotta ja Alihankinta on säilyttänyt vuodesta toiseen asemansa Tampereen menestyksekkäimpänä messutapahtumana. Jotain on vuosien saatossa todellakin tehty oikein ja kehitys on mennyt toivottuun suuntaan, koska tänä päivänä Alihankinta on erittäin viriili kolmekymppinen eikä vauhti ole ainakaan hiipumaan päin. Niinhän se viinikin vain paranee vanhetessaan.

Ytimekkäästi nimetty Alihankinta on jo itsessään brändi ja tapahtuma tuo vuosittain Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen noin 1000 näytteilleasettajaa paristakymmenestä maasta sekä lähes 20 000 teollisuuden ammattilaista ja asiantuntijaa messuvieraan roolissa. Ensihenkäyksistään asti elinvoimainen, vilkas ja menestyksekäs alihankintateollisuuden tapahtuma on kasvanut Suomen merkittävimmäksi teollisuuden messutapahtumaksi ja yhdeksi tärkeimmistä kansainvälisistä alan tapahtumista.

Alihankintateollisuuden tapahtuma on kasvanut Suomen merkittävimmäksi teollisuuden messutapahtumaksi

Alihankinta merkitsee yhä edelleen monelle yritykselle ja yrittäjälle vuoden kolmea tärkeintä päivää. Se on kova juttu tässä ajassa, jossa tuntuu, että lähes kaikki yhteydenpito ja toiminta tulee tehdä verkkojen välityksellä. Mutta näinhän se ei ole. Alihankinta on kohtaamispaikka, jota teollisuus tarvitsee, sillä tosiasia on, että business ei pyöri tehokkaasti ilman todellisia ihmisten kohtaamisia. Messut muuttavat muotoaan ja varsinaiset kaupat tehdään jo usein muualla, mutta kyllä kontaktit ja asiakassuhteet hoidetaan jatkossakin niin, että ihmiset tapaavat toisensa kasvotusten. Kyllä sitä tarvitsee kumppaninsa tuntea ennen kuin isot pyörät pyörivät. Tässä piilee yksi Alihankinta-messujen menestyksen salaisuuksista, sillä siellä kysyntä, tarjonta ja oikeat ihmiset kohtaavat. Ja se valtava pöhinä näiden kattojen alla joka syyskuu synnyttää ainutlaatuisen alihankintahengen, jonka avulla alihankkijat ja muut alan toimijat ovat jaksaneet painaa myös vuosina, jolloin näkymät eivät ole olleet ne kaikkein valoisimmat.

Tosiasia on, että business ei pyöri tehokkaasti ilman todellisia ihmisten kohtaamisia

Suuri merkitys Alihankinta-messujen menestykseen on myös sillä, että heti alusta lähtien järjestäjien tavoitteena on ollut tyydyttää ensisijaisesti näytteilleasettajien toiveet, sitten kävijöiden odotukset ja vasta sen jälkeen messuyhtiön tarpeet. Myös Tampereen teollinen perimä ja kaupungin sijainti suomalaisen teollisuuden syntypaikalla ja konepajojen kehdossa on edesauttanut Alihankinta-messujen kasvua ja kehitystä. Pitkäjänteisellä ja jatkuvalla kehitystyöllä, alan yrityksiä ja heidän tarpeitaan kuuntelemalla, tulevaisuuden trendejä haistelemalla ja positiivisella asenteella sekä rohkeudella on saatu aikaan tapahtuma, jonka pyöreitä vuosia on nyt ilo juhlia, ja joka tuo menestystä laajemminkin koko Pirkanmaalle.

Kaupungin sijainti suomalaisen teollisuuden syntypaikalla ja konepajojen kehdossa on edesauttanut Alihankinta-messujen kasvua ja kehitystä.

Vuosien saatossa Pirkkahalli on kasvanut kokoa ja hallien lisääntymisen myötä messut rakentuvat yhä komeammassa koossa tänne nykyiseen Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen. Siltikin tupa on joka vuosi ääriään myöten täynnä eivätkä kaikki halukkaat mahdu mukaan. Tapahtuma on nykyään tärkeä koko Suomen teollisuudelle monessa mielessä, mutta olennaisin tarkoitus alihankkijoiden ja päähankkijoiden kohtaamispaikkana on onnistuttu säilyttämään. Messujen suosion taustalla ovat toimivana verkostona näytteilleasettajat, asiakkaat, yhteistyökumppanit sekä Tampereen Messujen innokas ja osaava porukka. Tapahtuman tuhannesta näytteilleasettajasta 13 yritystä, Alihankinnan niin sanottu Hall of Fame, ovat olleet mukana aina perustamisvuodesta lähtien. Sekin kertoo jotain siitä, että tässä jos missä on tapahtuma, johon kannattaa sitoutua.

Olennaisin tarkoitus alihankkijoiden ja päähankkijoiden kohtaamispaikkana on onnistuttu säilyttämään

Juhlavuoden messujen pääteema on tuottavuus. Valmistavan teollisuuden alihankkijat ovat jatkuvalla tuottavuuden kehittämisellä ja investoinneilla varmistaneet kilpailukykynsä ja -etunsa. Tämä suunta ei tule muuttumaan tulevaisuudessakaan, minkä vuoksi tuottavuus on osuva teema. Alihankinnan yhteydessä järjestetään ensi syksynä jo kolmannen kerran myös startupien ja teollisuusyritysten verkostoitumistapahtuma AlihankintaHEAT, joka tänä vuonna laajenee kolmen päivän pituiseksi ja siirtyy pääaulaan. On erittäin tärkeää, että messujen sisältö kehittyy jatkuvasti ja AlihankintaHEATin kautta myös teollisuutta palvelevilla startupeilla on mahdollisuus päästä mukaan tapahtumaan, sillä teollisuus tarvitsee perinteisen osaamisen rinnalle aina myös uusia ja ketteriä tapoja ajatella.

Juhlavuoden messujen pääteema on tuottavuus

AlihankintaHEATin kautta myös teollisuutta palvelevilla startupeilla on mahdollisuus päästä mukaan tapahtumaan.

Alihankinta-messujen näyttelytoimikunnan puheenjohtajana ja alusta saakka messuille osallistuneen yrityksen edustajana voin todeta, että Alihankinta on verkostoitumistilaisuus vailla vertaa. Lämmin kiitos tapahtuman pääyhteistyökumppaneille Teknologiateollisuudelle, Kumiteollisuudelle, Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGYlle ja Muoviteollisuudelle sekä kaikille, jotka tähän menestystarinaan tavalla tai toisella oman panoksensa antavat.

Alihankinta on verkostoitumistilaisuus vailla vertaa

Alihankinta kehittyy ja kansainvälistyy vahvalla otteella ja visiona on olla Pohjois-Euroopan merkittävin alihankintamessutapahtuma. Kuten teemaan sopivassa kappaleessakin todetaan, niin kolmekymppisellä on jo takana luja putki rilluvuosien, mutta Alihankinta-messuilla näitä vauhdikkaita vuosia on takuulla edessä vielä pitkään.

Visiona on olla Pohjois-Euroopan merkittävin alihankintamessutapahtuma

Oikein paljon onnea 30-vuotiaalle Alihankinnalle ja tervetuloa messuille syyskuussa!

Kari Sorjonen, puheenjohtaja, Tasowheel Group Oy
Alihankinta-messujen näyttelytoimikunnan puheenjohtaja

Alihankinta-messujen juhlavuosi alkoi 20.3.2018 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestettyjen #AH30V-juhlien merkeissä. Kolumni pohjautuu Kari Sorjosen tilaisuudessa pitämään juhlapuheeseen. Katso täältä kuvia ja video Alihankinnan kolmekymppisistä