Alihankinta-messut

Alihankinta 2022 -messut lupaavat kohtaamisia ja teollisuuden vetovoimaa

Tiedote  10.06.2022

Euroopan toiseksi suurin alihankintateollisuuden ja Suomen johtava teollisuuden messutapahtuma Alihankinta ja AlihankintaHEAT järjestetään 27.–29. syyskuuta 2022 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Tapahtumakokonaisuuden teemana on teollisuuden vetovoima, tarpeet ja tekijät. Syksyn Alihankinta-messujen osastopaikat on myyty loppuun, joten kaikki hallit täyttävässä kansainvälisessä tapahtumassa nähdään noin tuhat näytteilleasettajaa. Alihankinta 2022 -kumppaniyrityksenä toimii Wärtsilä Finland Oy.

Alihankinta ja AlihankintaHEAT 2022 -tapahtumakokonaisuutta odotetaan poikkeusvuosien jälkeen erityisellä innolla. Tapahtuma rakentuu tiiviisti ajankohtaisten teemojen, merkittävien kohtaamisten ja uusimpien ratkaisujen ympärille.

– Syksy näyttää valoisalta ja messuja odotetaan innolla. Pandemia-aika muutti monia käytäntöjä, mutta ihmisten tarve kohdata toisiaan kasvotusten ei ole kadonnut. Tämän johdosta messuille ja tapahtumille on edelleen vahva tilaus, mistä myös loppuunmyyty Alihankinta on hyvä osoitus. Livetapahtumat mahdollistavat sovittujen tapaamisten lisäksi satunnaiset kohtaamiset ja yllättävät yhteistyömahdollisuudet, mikä ei onnistu vaikkapa Teams-tapaamisissa. Toki myös yhdessäololle on annettava iso arvo. Tavoitteena on tehdä syyskuun Alihankinta & AlihankintaHEAT -tapahtumasta merkityksellinen kohtaamispaikka ja kolmen päivän teollisuusjuhla, jossa se kuuluisa Tampereen positiivinen alihankintahenki on vahvasti läsnä, kertoo Tampereen Messut -konsernin PR- ja kumppanuusjohtaja, Alihankinnan projektipäällikkö Tanja Järvensivu.

Teemana teollisuuden vetovoima, tarpeet ja tekijät – kumppaniyrityksenä Wärtsilä Finland Oy

Alihankinta ja AlihankintaHEAT 2022 -tapahtumakokonaisuuden teema on teollisuuden vetovoima, tarpeet ja tekijät. Teema nostaa laajasti esille teollisuuden tarpeet ja näkymät tässä hetkessä ja tulevaisuudessa. Näkökulmina puhuttavat etenkin teollisuuden vetovoimaisuus ja osaavien tekijöiden houkuttelu alalle, uudenlaisen yhteistyön tärkeys sekä alati muuttuvan maailmantilanteen aiheuttamat haasteet ja muutokset.

Ohjelmassa keskitytään tiistaina 27.9. teemaan ”Teollisuuden vetovoima, tarpeet ja tekijät”. Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY palkitsee avajaispäivänä Vuoden alihankkijan ja Vuoden päähankkijan. Keskiviikkona 28.9. ohjelmakokonaisuus rakentuu otsikolla ”Teollisuuden tulevaisuus ja ajankohtaiset haasteet”, jonka alla pureudutaan muun muassa Ukrainan kriisin vaikutuksiin, alan hankintavaikeuksiin, kyberturvallisuuteen ja varautumiseen sekä teollisuuden tulevaisuuden muutoksiin. Torstaina 29.9. on luvassa ”Tulevaisuuden tekijöiden torstai”, jolloin sisällössä korostetaan teollisuuden vetovoimaa, nuoria ja opiskelijoita kiinnostavia kokonaisuuksia sekä oppilaitosten, korkeakoulujen ja yritysten yhteistyön tärkeyttä.

Alihankinta 2022 -kumppaniyrityksenä toimii Wärtsilä Finland Oy. Wärtsilä on kansainvälisesti johtava innovatiivisen teknologian ja elinkaariratkaisujen toimittaja merenkulku- ja energiamarkkinoilla. Vuonna 2021 Wärtsilän liikevaihto oli 4,8 miljardia euroa.

Teemakummeina Wärtsilän Vesa Riihimäki, Enston Marjo Miettinen ja Konepajakoulun Peer Haataja

Alihankinta on viime vuosien tapaan saanut kolme teollisuuden arvostettua asiantuntijaa teemakummiksi. Tapahtuman kumppaniyritys Wärtsilän teemakummi on tuotannosta, tuotantolaitoksista ja hankinnasta vastaava johtaja sekä Sustainable Technology Hub -hankkeen vetäjä Vesa Riihimäki. Toisena teemakummina nähdään Enston hallituksen puheenjohtaja Marjo Miettinen. Kolmas teemakummi on Tampereen Teollisuusoppilaitos Oy:n ​toimitusjohtaja ja uuden Konepajakoulun vetäjä Peer Haataja.

Alihankinta esittelee metalli-, elektroniikka-, muovi- ja kumiteollisuutta, teollisuuden ICT-ratkaisuja sekä näiden alojen suunnittelua ja konsultointia. Tapahtuma on perinteisesti koonnut Tampereelle yli tuhat näytteilleasettajaa paristakymmenestä maasta ja noin 18 000 messuvierasta. Tampereen Messut -konserni järjestää tapahtuman yhteistyössä Teknologiateollisuus ry:n, Kumiteollisuus ry:n, LOGY ry:n ja Muoviteollisuus ry:n kanssa. Tapahtuma on toteutettu Tampereella vuodesta 1988 lähtien.


LISÄTIEDOT: alihankinta.fi, #Alihankinta, #AlihankintaHEAT
Tampereen Messut -konserni, www.tampereenmessut.fi, etunimi.sukunimi@tampereenmessut.fi
Tanja Järvensivu, PR- ja kumppanuusjohtaja, Alihankinta ja AlihankintaHEAT -projektipäällikkö, p. 050 536 8133
Sirkka Laine, viestinnän asiantuntija, p. 040 612 9081