Alihankinta-messut

Järvensivusta Siurolaan – Alihankinnan vetovastuu vaihtuu

Tiedote  21.12.2022

Tampereen tunnustettu teollisuusjuhla Alihankinta järjestetään seuraavan kerran 26.–28. syyskuuta 2023 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Tapahtumaa usean vuoden luotsannut konsernin PR- ja kumppanuusjohtaja Tanja Järvensivu siirtyy uusiin tehtäviin ja Alihankinnan vetovastuu vaihtuu projektipäällikkö Sami Siurolalle. Tulevan vuoden syyskuussa järjestettävä Alihankinta on näytteilleasettajapaikoiltaan lähes loppuunmyyty.  

Suomen johtava teollisuuden messutapahtuma sekä Euroopan toiseksi suurin alihankintateollisuuden messutapahtuma Alihankinta on uuden edessä. Tapahtumaa viime vuodet ansiokkaasti luotsannut Tampereen Messut -konsernin PR- ja kumppanuusjohtaja Tanja Järvensivu siirtyy uusiin tehtäviin ja Alihankinta-kapulaan tarttuu projektipäällikkö Sami Siurola.

– Lämmin kiitos Alihankinta-messujen asiakkaille, kumppaneille ja tapahtuman toteuttamiseen osallistuneille ammattilaisille. On ollut suuri ilo ja kunnia olla tekemässä Alihankinta-messuja yli 20 vuoden ajan ja niistä viimeiset vuodet tapahtuman vetäjän roolissa. Ensi syksyn Alihankinta juhlii jo 35-vuotista taivaltaan, joten tämä on todellakin timanttinen teollisuustapahtuma Tampereella, ja sen loiste tulee takuulla jatkumaan, sanoo PR- ja kumppanuusjohtaja Tanja Järvensivu.

Vuoden 2022 aikana Siurola on toiminut projektipäällikkönä ICT-alan uudessa DigITre-tapahtumassa, Konepaja, Nordic Welding Expo ja 3D & New Materials -kolmikossa sekä projektikoordinaattorina Isot Koneet Keskustorilla -tapahtumassa, jonka vetovastuu siirtyy niin ikään Järvensivulta Siurolalle.

– On mahtavaa saada hypätä teollisuuden alan suurtapahtuman puikkoihin. Saappaat ovat isot, mutta todella inspiroivat – lämmin kiitos Tanjalle mittavasta ja ainutlaatuisesta työstä tapahtumakokonaisuuden eteen. Tästä on hyvä jatkaa Alihankinnan kehittämistä edelleen, sanoo projektipäällikkö Sami Siurola.

Alihankinta 2023 lähes täyteen myyty – teemana Globally Local

Alihankinta järjestetään ensi vuonna 26.–28. syyskuuta 2023 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Vuoden odotetuin teollisuusjuhla on näytteilleasettajapaikoiltaan jo lähes loppuunmyyty ja ensi vuonna 35-vuotiaan tapahtuman suunnittelu on täydessä käynnissä.

Messujen teemana ilahduttaa kattava ja ajankohtainen Globally Local. Näkökulmissa syvennytään paikalliseen osaamiseen ja tuotantoon, maailmalaajuisiin yhteyksiin ja teollisuuteen sekä ennen kaikkea alan ihmisiin, teknologiaan ja tulevaisuuteen.

Alihankinta esittelee metalli-, elektroniikka-, muovi- ja kumiteollisuutta, teollisuuden ICT-ratkaisuja sekä näiden alojen suunnittelua ja konsultointia. Tapahtuma kokoaa vuosittain yli tuhat näytteilleasettajaa useasta maasta sekä tuhansia messuvieraita. Tampereen Messut -konserni järjestää tapahtuman yhteistyössä Teknologiateollisuus ry:n, Kumiteollisuus ry:n, LOGY ry:n ja Muoviteollisuus ry:n kanssa. Tapahtuma on toteutettu Tampereella vuodesta 1988 lähtien.

LISÄTIEDOT: 
alihankinta.fi, #Alihankinta
Tampereen Messut -konserni, tampereenmessut.fi, etunimi.sukunimi@tampereenmessut.fi
Tanja Järvensivu, PR- ja kumppanuusjohtaja, p. 050 536 8133
Sami Siurola, projektipäällikkö, p. 040 734 3589
Sirkka Laine, viestinnän asiantuntija, p. 040 612 9081