Alihankinta-messut

Valmistustapa, joka kannattaa – hyödyttää taloutta ja ympäristöä

Uutinen  06.09.2019

Kestävän valmistuksen teemaan mukaisesti Alihankinta 2019 -messuilla tutustutaan uudelleenvalmistukseen, joka on kiertotalouden ytimessä.

Yksinkertaistettuna uudelleenvalmistus tarkoittaa tuotteen purkamista, kunnostamista ja kokoamista niin, että lopputuloksena saadaan alkuperäisen tuotteen veroinen tuote, joka voidaan palauttaa käyttöön. Käytännössä prosessi on monimutkaisempi ja vaatii muutoksia niin tuotteen kuin koko liiketoimintamallin tasolla.

Vaivaa uudelleenvalmistuksen toimivuuden eteen kannattaisi kuitenkin nähdä, sillä siitä on hyötyä niin yritykselle kuin asiakkaille ja ympäristölle. Uudelleenvalmistuksen myötä voidaan mahdollisesti myös tarjota työntekijöille enemmän ja mielekkäämpiä työtehtäviä, mikä lisää työpaikkoja.

Uudelleenvalmistuksen viisi hyvää puolta

  1. Mahdollistaa kannattavan liiketoiminnan harjoittamisen ja korkeamman katteen valmistajalle.
  2. Asiakas saa tuotteen halvemmalla.
  3. Syntyy vähemmän jätettä; vähemmän kuluja.
  4. Säästetään materiaaleja ja energiaa.
  5. Varmistetaan raaka-aineiden saatavuus ja voidaan vastata tuotannon kestävyysvaatimuksiin.

Mahdollisuus, jota ei kannata sivuuttaa

Erityisen hyvin valmistustapa soveltuu teollisuuden aloille, joiden tuotteet ovat pääomavaltaisia ja kestäviä. Toistaiseksi uudelleenvalmistusta hyödynnetään erityisesti ilmailualalla, ajoneuvoteollisuudessa ja kannettavien tietokoneiden valmistuksessa. Uudelleenvalmistuksella on valtavasti hyödyntämätöntä potentiaalia monilla eri aloilla. Tulevaisuudessa nähdään, mihin kaikkeen uudelleenvalmistusta sovelletaan ja miten mittavia tuloksia sen avulla saadaan.

Tutustu uudelleenvalmistus-seminaariin.